#5

”Mitä poskellesi on käynyt?” – Ivy kysyi ja käänteli päätäni edestakaisin. Hän katsoi minua huolestuneesti. Ivylla oli melko pitkät ruskeat hiukset jotka säntäilivät erisuuntiin voimakkaassa tuulessa. Ivyn kasvonpiirteet olivat täydelliset. Kasvot olivat virheettömät. Ruskeat silmät korostivat sitä kaikkea. Päällään hänellä oli pitsinen napapaita, siniset farkut joihin hän oli itse leikannut reikiä ja valkoiset tennarit. Ivy oli kuin muotilehtien kauneimmat mallit. ”Kompastuin” – vastasin ja yritin vielä etsiä Jasonia katseellani – ”Oletko varma ettet ole nähnyt Jasonia?”
”Olen. Kyllä hän etsii sinut käsiinsä.” – Ivy sanoi hymyillen. Tiesin Ivyn olevan oikeassa. Ivy oli paras ystäväni. Olimme olleet ystäviä pienestä pitäen. Ivyn isä oli nimittäin minun isäni työkaveri. Ennen perheemme viettivät paljon aikaa yhdessä, kunnes Ivyn äiti kuoli. Hänen isänsä vaihtoi työpaikkaa ja matkustelee nyt paljon uuden työnsä takia. Yritin hymyillä Ivylle. Tämä ei kuitenkaan ollut Jasonin tapaista. Hän ei koskaan lähtenyt minnekkään ilmoittamatta minulle. Korjasin pikaisesti nutturaani ja vedin mekkoani alemmas. Kaivoin kännykän laukustani. Ei puheluita. Ivy tarttui käteeni ja työnsi minua tarkkuusheittokojua kohti. Sujautin kännykän takaisin laukkuuni. 
”Muistatko kun rökitin sinut aina tarkkuusheitossa?” – Ivy kysyi virnistäen. 
”Ai rökitit? Muistaakseni siinä kävi toisinpäin.” - vastasin naurahtaen. 
”No katsotaanko kuka rökittää nyt ja kenet!” 
”Haaste vastaanotettu.” Tarkkuusheittokoju oli täynnä palkintonalleja. Nallet oli aseteltu söpösti riviin. Koju oli koristeltu pienillä suloisilla lampuilla, jotka loistivat eriväreinä. 
”Haluavatko kauniit neidot heittää palloa?” – sanoi ääni kojun perältä. Eteemme astui nuori poika. Pojalla oli vaaleat pitkät hiukset. Hiukset olivat sekaisin. Pojan kasvonpiirteet olivat terävät ja silmät lumoavan vihreät. Päällään hänellä oli tivolin työntekijöiden paita, mustat tiukat farkut ja varvastossut. Poika ei irrottanut katsettaan Ivysta. 
”Tarkoitus olisi.” – Ivy vastasi ja virnisti pojalle. Poika nyökkäsi ja ojensi meille pallot. Pojan antaessa palloa minulle, huomasin pojan kädessä pienen arven. Nostin katseeni takaisin hänen kasvoihinsa ja yllätyksekseni poika katsoi minua suoraan silmiin. Siirsin katseeni pikaisesti Ivyyn. 
”Saanko heittää jo?” – Ivy kysyi innokkaasti. 
”Antaa tulla.” – poika hymähti ja siirtyi tieltä. Sillävälin kun Ivy heitti, yritin katsella vielä ympärilleni. Olin oikeasti huolissani Jasonista. Nostin kännykän taas laukustani. Ei vieläkään mitään. Kello oli puoli kaksitoista. Puolentunnin päästä meidän pitäisi mennä ravintolaan. Jasonin oli pakko tulla sinne. 
”Emily katso! Sain kaikki nurin!” – Ivy hihkui. Käännyin taas Ivyn ja pojan puoleen. Hymyilin heille. 
”Taisit sittenkin rökittää minut.” 
”Ethä ole vielä edes heittänyt?” 
”Meillä alkaa olla jo kiire. Voin tulla heittämään myöhemmin.” 
Ivy katsoi minua kummastuneesti. Kojun poika otti seinältä nallen ja ojensi sen Ivylle. ”Voititte pääpalkinnon. Eli puhelinnumeroni.” – poika sanoi virnistäen ja otti taskustaan paperinpalan, johon hän raapusti numeronsa. Ivy katsoi paperia, nappasi sen ja hykerteli: "Nähdään illalla." 
Hän kääntyi viehkeästi minuunpäin ja ja näytti kieltään. Pyöräytin silmiäni ja tökkäsin Ivyä. Ivy hihitti.