#4

Viimein saavuimme tivolin parkkipaikalle. Kello oli puoli yksitoista. Puolituntia myöhässä. Katsoin itseäni vielä pikaisesti peilistä ja huokaisin. Nousin ulos autosta ja tuuppasin oven kiinni. Jason harppoi vierelleni ja tarrasi kädestäni. Yritin hymyillä, mutta huoneessani ollut poika karkoitti viimeisetkin hymyni rippeet.
Tivolin porteilla rouva Stewart odotti meitä. Muut olivat menneet jo sisälle. Jason puristi kättäni hellästi, kun Stewartin katse tavoitti meidät.
”Olisihan se pitänyt arvata! Aina myöhässä! Antaisin teille molemmille jälki-istuntoa, mutta se lienee turhaa näin viimeisenä päivänä!” Hän puhkui naama vihasta punaisena.
”Olen pahoillani, mutta matkalle tuli hieman mutkia ja...” Yritin selittää, mutta Stewart ei antanut minun jatkaa.
”Vai että mutkia? Millaisia tällä kertaa? Hyppäsikö taivaasta eteesi enkeli?” Hän nauroi ivallisesti, astui suoraan eteeni ja katsoi minua suoraan syvälle silmiin.
”Tavallaan.” Kuiskasin äänettömästi.
”Emily Bowen. Teillä ei ole varaa myöhästellä. Saanen muistuttaa, olette lähes reputtaneet historian kurssin, joten jos tahdotte minun olevan teille armollinen, älkää uhmatko käskyjäni.”
Sen sanottuaan Stewart kääntyi ja suuntasi tivoliin.
”Kokoonnumme kahdeltatoista ravintolan eteen. Älkää myöhästykö.” Hän huikkasi ennekuin katosi ihmisten sekaan.
Jason käänsi minut itseään vasten. Hän silitti varovasti hiuksiani ja suuteli kevyesti otsaani.
”Älä välitä. Stewart on hullu ämmä.”
”Tiedän. En vain ymmärrä miksi hän on aina minulle tuollainen. Hän ei sanonut sinulle mitään!”
Jason kohautti olkapäitään ja alkoi vetää minua kohti tivolia. Antauduin Jasonin vetoon ja kipitin hänen perässään.
Tunkeuduimme ihmisten joukkoon määränpäänämme selvästi maailmanpyörä. Tivoli oli täynnä ihmisiä, koska oli kaupungin kesäjuhla. Kesäjuhla tarkoitti vapaapäivää työläisille. Koko kaupunki oli täynnä tekemistä ja ohjelmaa koko päiväksi. Kaupunki tarjosi kouluille ilmaislippuja erilaisiin aktiviteetteihin. Meidän koulu päätti mennä tivoliin.
Tivoli oli kasattu suurelle aukiolle keskelle kaupunkia. Aukiolla järjestettiin aina kaikki kaupungin tapahtumat. Nyt sinne oli tuotu muutama laite ja pieniä kojuja. Osat kojuista oli varustettu erilaisilla peleillä ja toisissa myytiin ruokaa. Aukion oikeaan reunaan oli pystytetty muutama suuri teltta. Toinen teltta toimi ravintolana ja toisessa oli pienille lapsille suunnattu temppurata. Koko aukio oli koristeltu erilaisille valoilla. Vaikka oli päivä, valot näyttivät kauniilta.
Pysähdyimme maailmanpyörän eteen. Jason katsoi minua virnistäen.
”Mennäänkö?”
”Eikö voitaisi kierrellä hieman? Sitäpaitsi voimme tulla tänne illalla uudestaan, jolloin maailmanpyörästä on upeat näkymät.”
Jason näytti hieman pettyneeltä, mutta nyökkäsi kuitenkin ja suuntasi taas väkijoukkoon. Yritin pysyä Jasonin perässä. Ihmiset tuuppivat minua jokapuolelta, kun yritin kauhoa tietäni Jasonin perään. Samassa joku tönäisi minut kumoon. Ele oli niin nopea, etten kerennyt varautua. Rysähdin maahan oikea poski edellä. Makasin väkijoukon keskellä kylmä kivilaatta oikeaan poskeeni painautuneena. Eräs vanha mies tarjosi minulle ystävällisesti kättään, mutta kieltäydyin kohteliaasti ja kömmin itse pikaisesti ylös. Jason oli kadonnut.