#8

"Mitä helvettiä Jason!?" Huusin puhelimen vastaajaan "Mikä työjuttu!? Eihän sinulla edes ole töitä!" Olin raivostunut. Jason ei tehnyt näin ikinä. Riuhtaisin vaatehuoneeni oven auki ja aloin penkoa jotain hienoa päälle pantavaa. Minähän lähden niihin bileisiin! Pelehtikööt Jason Juliettan kanssa. Aijon unohtaa Jasonin täksi illaksi ja pitää hauskaa. Löysin punaisen vartalonmyötäisen lyhyen mekon. Siinä oli hyvin näyttävä kaula-aukko, joka tulisi varmasti korostamaan muotojani. Puin mekon ylleni ja katsoin kuinka se kimalteli valossa. Menin kylpyhuoneeseen ja sivelin puuteria kasvoilleni, rajasin silmäni ja laitoin ripsiväriä. Varjostin hiukan poskiani. Näytin jopa hyvältä. Hymyilin itselleni ja tunsin itsevarmuuteni olevan korkealla. Kiinnitin osan hiuksistani taakse ja annoin loppujen kiharoiden valahtaa hartioilleni. Olin valmis ja soitin Ivylle:
"Moi"
"Moi Emily, kulta joko olet valmis?"
"Jep"
"No tuota, kiharran vasta hiuksia, joten minulla menee vielä, tulisitko luokseni?"
"Arvasin! Minä tulen" naurahdin.
"Okei nähdään kohta! Moikka"
Minua huvitti, kun ajattelin montako sormea Ivy ehtisi polttaa ennenkuin ehtisin paikalle.

Katsoin itseäni vielä pikaisesti peilistä. Nappasin lattialta laukkuni ja suuntasin alakertaan. Löysin äidin keittiöstä. Hän hyräili ääneen aamulla radiostaan kuulemiaan lauluja, samalla pyörittäen lättyjä pannulla. Äidillä oli yllään kukkahousut ja valkoinen paita, johon oli printattu suurilla kirjaimilla isän yrityksen nimi. Äidin hiukset olivat nutturalla. Hän näytti kauniilta kotivaatteissakin. "Äiti, lähden Ivyn kanssa ulos. Älä turhaan odota minua yöksi kotiin." Äiti säpsähti hereille ajatuksistaan ja kääntyi katsomaan minua. Hän katsoi minua pitkään, päästä varpaisiin. Äiti käveli luokseni ja asetti kämmenensä poskilleni. "Voi äidin pientä! Näytät upealta." Hymyilin äidille. Hän irrotti kätensä ja meni takaisin hellan ääreen. Kurkistin vielä olohuoneeseen, jossa isä oli. Isä oli nukahtanut nojatuoliin, päivänlehti sylissään. Hän näytti erilaiselta. Isä oli muuttunut. En vain tiennyt miten. Hymy nousi kasvoilleni, kun huomasin hänen jalassaan kolmosluokalla hänelle syntymäpäivälahjaksi tekemäni aamutossut. Isälläkin oli yllään firman T-paita. Juhlat sattuivat oikealle illalle. Äiti ja isä pääsivät kerrankin viettämään yhdessä laatuaikaa. Aina muulloin, joko minä olin kotona häiritsemässä tai sitten isä oli työmatkalla.
Katsoin olohuoneen seinällä olevaa kelloa. Se oli jo paljon. Kipitin nopeasti eteiseen ja sujautin lempikorkkarini jalkaan. Vedin paksun villatakin ylleni, sillä illat olivat vielä melko kylmiä. Nappasin autonavaimet eteisen pöydältä ja suuntasin autolleni. Pihalla minua odotti söpö valkoinen BMW Z4 Roadster. Isä oli luvannut minulle auton jo pikkutyttönä. Nautin ajamisesta, vaikka lähes aina Jason kuskasi minua. Sujahdin varovasti autoon. Laskin laukkuni viereiselle penkille ja tartuin taustapeiliin. Kurkkasin nopeasti peiliin ja jokin sai minut jähmettymään täysin. Tuijotin vain peiliin. "Jason?" Ei vaustausta. Käännyin varovasti katsomaan taakseni. En nähnyt ketään. Olin varma, että näin jonkun seisovan auton takana. Sydämmeni jyskytti. Tartuin molemmilla käsillä rattiin ja hengitin syvään. Irrotin oikean käteni ratista ja sormenpääni hapuilivat avainta. Käynnistin moottorin ja suuntasin suoraan Ivyn luo.

Ivyn koti oli melko lähellä tivolia. Hän asui isänsä ja siskonka kanssa suuressa valkoisessa talossa, aivan rannan tuntumassa. Talo oli varmasti kaupungin hienoin. Aivan etuovien edessä oli suihkulähde, jota reunusti hiekkatie. Pihalla pääsi siis loistavasti ympäri, joka helpotti ajamistani kummasti. Autolla pääsi suoraan etuovien eteen. Terassi oli tehty marmorista niinkuin myös pylväät, jotka kannattelivat terassin yllä olevaa parveketta. Pihavalot oli laitettu korostamaan talon näyttävyyttä. Kaarsin hiekka soristen Ivyn eteen "Mikä sinulla kesti? Olisin kerennyt kihartaa hiukseni kahdesti!" Ivy sanoi naureskellen hypätessään auton kyytiin. Katsoin Ivya. Hän näytti upealta. Ivylla oli yllään silkkinen vartaloamyötäilevä mekko, joka ylettyi polviin asti. Mekon yönsininen väri korosti kivasti hänen ruskeitä silmiään ja hiuksiaan. Sen päälle hän oli laittanut lähes samanlaisen villatakin kuin minä. "Tuli hieman viivytyksiä. Nyt ei kuitenkaan murehdita sitä. Tänään me pidetään hauskaa!" Ivy kiljahti riemusta ja kaasutin pois pihasta. Hiekka pöllysi takanamme. Ivyn isä vihasi sitä, mutta en murehtinut siitä tänään. Puristin rattia ja tuijotin tietä edessäni. Ivy oli ottanut mukaansa pullon parasta shampanjaa, mitä heidän talostaan löytyi. Hän poksautti pullon auki, otti siitä pitkän kulauksen, käänsi radiota kovemmalle ja nosti kätensä ilmaan. Hymyilin itsekseni. Tästä tulisi hyvä ilta.

#7

"Mitä helvettiä tuo oli olevinaan?" Ivy kysyi ärtyneesti harppoessaan perässäni kohti ravintolatelttaa. En vastannut, sillä meillä oli oikeasti kiire. En todellakaan halunnut myöhästyä tällä kertaa. Pujottelin väkijoukon keskellä kohti telttaa. Ivy tarttui lujasti kiinni kädestäni ja käänsi minut ympäri. 
"Emily! Mikä sinulle tuli? Yrittikö Jason soittaa?" Silloin vasta tajusin, etten edes ollut katsonut kuka minua yritti tavoittaa. Aloin kaivaa laukkuani, jonne kännykkäni olin hetki sitten työntänyt. Lopulta sain kännykän käteeni. Jason oli soittanut ja laittanut viestin. 
"Työjuttuja. Nähdään illalla." - luin viestin ääneen. Katsoin Ivyyn päin. Ivyn kasvoilta näki, kuinka hän sääli minua. Miksi hän sääli minua? 
"Emily, oletko kunnossa? Näytät kalpealta." 
"Olen! Hyvänen aika olen. Hänellä on vain jotain työjuttuja." Lähdin päättäväisesti kohti ravintolaa. Jasonilla ei koskaan ollut mitään työjuttuja. En edes tiennyt että hän oli töissä. Tiesin, että tämä "työjuttu" liittyi Juliettaan. Olin aivan varma.
Ravintolateltan eteen oli saapunut lähes koko meidän koulu. Stewart huhuili ryhmäänsä aivan teltan oven suulla. Yritin raivata tietäni sinne, Ivy aivan perässäni. Stewartin näkökenttään saapuessamme hän virnisti ivallisesti ja sanoi: 
"Kaskas, olette jopa ajoissa." Hän ojensi meille ruokaliput ja jatkoi: "Eiköhän kaikki ole jo tässä, kun Emilykin on jo paikalla. Pöytä numero 55B on varattu meille." Kaikki ryntäsivät sisälle, Stewart järjestystä rääkyen perässä. Jättäydyimme Ivyn kanssa joukon hännille, mahdollisimman kauas Stewartista. "Hän ei sanonut mitään Jasonista" - ajattelin ääneen ja Ivy kääntyi minua kohti. "Ehkä hän ei edes tajunnut Jasonin puuttuvan." 
"Voi kyllä tajusi, hänhän pitää niin tiukkaa järjestystä oppilaistaan. Jason sattuu olemaan hänen lempioppilaansa." Ivy tarttui minua kädestä ja sukelsimme sisälle telttaan.
Teltta oli koristeltu upeasti. Paikka näytti aivan viiden tähden ravintolalta. En ymmärtänyt kuka oikeasti jaksoi nähdä näin paljon vaivaa muutaman päivän takia. Koristelu oli maksanut varmasti enemmän kuin monen ravintolan vuoden tulot. Lattia olipeitetty kokonaan valkoisella yhtenäisellä matolla. Pöydät olivat lähes kokonaan lasia ja tuolit oli päällystetty valkoisilla päällysteillä. Teltan katosta oli asennettu roikkumaan muutama suuri kristallikruunu. Jokaisessa pöydässä oli kaunis pöytäliina ja kynttilä. Tarjoilijat seisoivat suorassa rivissä ja ohjasivat meitä oikeisiin pöytiin. 
"Vau. Paljon luulet tämän maksaneen." - kuiskasin Ivylle. En saanut vastausta, sillä Ivy tuijotteli ympärilleen yhtä hämmentyneenä. 
"Varmasti enemmän kuin koskaan tulen tienaamaan tivolista saamallani palkalla." Käänsin katseeni sivulle. Brandon seisoi vieressäni. 
"Eikö sinun pitäisi hoitaa kojuasi?" - katsoin häntä hieman närkästyneesti, sillä poika oli aiheuttanut jo tarpeeksi ongelmia tänään. Brandon naurahti. 
"Oletko koskaan kuullut vaihtovuoroista? Kai minunkin täytyy joskus syödä." Brandon katsoi minua syvälle silmiin, virnisti ja katosi ihmisten sekaan. Yritin etsiä häntä vielä katseellani, mutta eteeni rantautui taas uusi ihmisjoukko. 
Kelle sinä puhuit?" - Ivyn ääni keskeytti etsintäni. Katsoin pikaisesti Ivyyn. "Brandonille. Teimme häneen niin lähtemättömän vaikutuksen ettei hän voi jättää meitä rauhaan." Purskahdimme Ivyn kanssa molemmat nauruun. Nauru loppui kuin seinään Stewartin katsoessa meitä murhaavasti. 
"Teimme tosiaan" - Ivy katsoi minua vielä virnistäen.
           Ruokailun jälkeen, Stewart kokosi meidät kaikki vielä kerran yhteen ja antoi meille luvan lähteä. Monet jäivät vielä tivoliin tai lähtivät kaupungille. Suuntasimme Ivyn kanssa parkkipaikalle. 
"Millä ajattelit mennä kotiin? Tai siis etkös tullutkin Jasonin kyydissä?" Ivy kysyi kun saavuimme parkkipaikalle. 
"Isän pitäisi tulla hakemaan." Ivy näytti hämmästyneeltä. 
"Eikö hänen pitänyt tulla kotiin vasta ensi viikolla?" 
Nyökkäsin vastaukseksi ja kaivoin laukustani pienen peilin. Kurkkasin peiliin ja korjasin hieman meikkiäni ja nutturaani. Vedin mekkoa alemmas ja hymyilin Ivylle. Ivy katsoi minua ja kurkottautui halaamaan. 
"Älä Jasonista huoli. Kyllä hän kertoo sinulle mistä on kyse" - hän kuiskasi korvaani. Irrottauduin otteesta ja nyökkäsin Ivylle uudestaan. 
"Minulla on loistava idea! Kuulin, että Susan järjestää bileet. Hänen vanhempansa ovat matkalla. Voitaisiin mennä tarkistamaan ne bileet? Mitäs sanot!" Hauskanpito Ivyn kanssa kuulosti kieltämättä hyvältä. 
"Emily kiltti voidaanko mennä?" - Ivy aneli ja katsoi minua suoraan silmiin mitä lutusin koiranpentuilme kasvoillaan. Ivy osasi tehdä ilmeen hyvin. 
"Hyvä on. Mennään juhlimaan!" Ivy hyppäsi syliini ja suukotti otsaani. 
"Jes! Emily tästä tulee hauskaa!"

#6

Kiertelimme Ivyn kanssa kojuja, nauroimme ja pidimme hauskaa. Rakastin Ivyn kanssa olemista. Hän sai minut aina tuntemaan itseni tärkeäksi. Tivolissa tunsin olevani taas huoleton pikku Emily. Kirmasimme tivolissa kuin lapsena; kiljuimme vuoristoradassa ja söimme yliannostuksen hattaraa. Istuimme kioskin penkillä ja hihitimme vastaan tulijoille. Sitten tämä kaunis lapsuuden hetki särkyi. Kännykkä värisi laukussani, pala ilmestyi kurkkuuni. Se oli varmasti jason! Otin kännykän, mutta se lipsahti sormistani ja lensi näyttö edellä maahan. 
"Voi paska!" huusin. Kumarruin nostaakseni kännykän, mutta joku toinen ehti ensin.

Käsi ei ollut Jasonin, nostin katseeni pojan kasvoihin. 
"Sinä?" ihmettelin. Hän oli se tarkkuusheittokojun poika, joka antoi Ivylle numeronsa. Katsahdin Ivyyn ja virnistin. Poika noukki puhelimen ja nyrpisti otsaansa: 
"Näyttö meni rikki." 
"Eikai?" huokaisin. 
"Ei," Hän hymyili "Nimeni on Brandon." Hämmästyin pojan syvistä vihreistä silmistä, katsoin häntä venyvän hetken. Säpsähdin kun tunsin Ivyn pistävän katseen selässäni. Pudistin päätäni, oikaisin mekkoni ja istuin takaisin Ivyn viereen. Katsoimme poikaa ja odotimme sanoisiko hän jotain vai mitä hän aikoi. Brandon vain seisoi siinä ja katsoi minua virne kasvoillaan. Aloin miettiä oliko naamassani hattaraa. Pyyhkäisin nopeasti suutani. En viitsinyt kokeilla hiuksiani. Ivy luulisi, että flirttailen Brandonin kanssa. Olin jo valmis juoksemaan pois paikalta, kunnes Brandon vihdoin avasi suunsa: 
"Etkö halua kännykkääsi takaisin?" Tottakai se puhelin. Nousin ottamaan puhelimen Brandonin ojennetusta kädestä, mutta hän nosti sen ylemmäksi. 
"Brandon mitä hemmettiä?" 
"Pyydä kauniisti." 
"Jumalauta.. Saisinko?" 
"Puhelimen saat," hän tiputti sen käteeni. "Ja minulta voit saada muutakin." Brandon väläytti upean hymyn ja käveli tiehensä. Tilanne pöyristytti Ivyn puolesta, mutta minua myös kiinnosti. Sellainen minä olin. Pidin suorapuheisista miehistä.

#5

”Mitä poskellesi on käynyt?” – Ivy kysyi ja käänteli päätäni edestakaisin. Hän katsoi minua huolestuneesti. Ivylla oli melko pitkät ruskeat hiukset jotka säntäilivät erisuuntiin voimakkaassa tuulessa. Ivyn kasvonpiirteet olivat täydelliset. Kasvot olivat virheettömät. Ruskeat silmät korostivat sitä kaikkea. Päällään hänellä oli pitsinen napapaita, siniset farkut joihin hän oli itse leikannut reikiä ja valkoiset tennarit. Ivy oli kuin muotilehtien kauneimmat mallit. ”Kompastuin” – vastasin ja yritin vielä etsiä Jasonia katseellani – ”Oletko varma ettet ole nähnyt Jasonia?”
”Olen. Kyllä hän etsii sinut käsiinsä.” – Ivy sanoi hymyillen. Tiesin Ivyn olevan oikeassa. Ivy oli paras ystäväni. Olimme olleet ystäviä pienestä pitäen. Ivyn isä oli nimittäin minun isäni työkaveri. Ennen perheemme viettivät paljon aikaa yhdessä, kunnes Ivyn äiti kuoli. Hänen isänsä vaihtoi työpaikkaa ja matkustelee nyt paljon uuden työnsä takia. Yritin hymyillä Ivylle. Tämä ei kuitenkaan ollut Jasonin tapaista. Hän ei koskaan lähtenyt minnekkään ilmoittamatta minulle. Korjasin pikaisesti nutturaani ja vedin mekkoani alemmas. Kaivoin kännykän laukustani. Ei puheluita. Ivy tarttui käteeni ja työnsi minua tarkkuusheittokojua kohti. Sujautin kännykän takaisin laukkuuni. 
”Muistatko kun rökitin sinut aina tarkkuusheitossa?” – Ivy kysyi virnistäen. 
”Ai rökitit? Muistaakseni siinä kävi toisinpäin.” - vastasin naurahtaen. 
”No katsotaanko kuka rökittää nyt ja kenet!” 
”Haaste vastaanotettu.” Tarkkuusheittokoju oli täynnä palkintonalleja. Nallet oli aseteltu söpösti riviin. Koju oli koristeltu pienillä suloisilla lampuilla, jotka loistivat eriväreinä. 
”Haluavatko kauniit neidot heittää palloa?” – sanoi ääni kojun perältä. Eteemme astui nuori poika. Pojalla oli vaaleat pitkät hiukset. Hiukset olivat sekaisin. Pojan kasvonpiirteet olivat terävät ja silmät lumoavan vihreät. Päällään hänellä oli tivolin työntekijöiden paita, mustat tiukat farkut ja varvastossut. Poika ei irrottanut katsettaan Ivysta. 
”Tarkoitus olisi.” – Ivy vastasi ja virnisti pojalle. Poika nyökkäsi ja ojensi meille pallot. Pojan antaessa palloa minulle, huomasin pojan kädessä pienen arven. Nostin katseeni takaisin hänen kasvoihinsa ja yllätyksekseni poika katsoi minua suoraan silmiin. Siirsin katseeni pikaisesti Ivyyn. 
”Saanko heittää jo?” – Ivy kysyi innokkaasti. 
”Antaa tulla.” – poika hymähti ja siirtyi tieltä. Sillävälin kun Ivy heitti, yritin katsella vielä ympärilleni. Olin oikeasti huolissani Jasonista. Nostin kännykän taas laukustani. Ei vieläkään mitään. Kello oli puoli kaksitoista. Puolentunnin päästä meidän pitäisi mennä ravintolaan. Jasonin oli pakko tulla sinne. 
”Emily katso! Sain kaikki nurin!” – Ivy hihkui. Käännyin taas Ivyn ja pojan puoleen. Hymyilin heille. 
”Taisit sittenkin rökittää minut.” 
”Ethä ole vielä edes heittänyt?” 
”Meillä alkaa olla jo kiire. Voin tulla heittämään myöhemmin.” 
Ivy katsoi minua kummastuneesti. Kojun poika otti seinältä nallen ja ojensi sen Ivylle. ”Voititte pääpalkinnon. Eli puhelinnumeroni.” – poika sanoi virnistäen ja otti taskustaan paperinpalan, johon hän raapusti numeronsa. Ivy katsoi paperia, nappasi sen ja hykerteli: "Nähdään illalla." 
Hän kääntyi viehkeästi minuunpäin ja ja näytti kieltään. Pyöräytin silmiäni ja tökkäsin Ivyä. Ivy hihitti.

#4

Viimein saavuimme tivolin parkkipaikalle. Kello oli puoli yksitoista. Puolituntia myöhässä. Katsoin itseäni vielä pikaisesti peilistä ja huokaisin. Nousin ulos autosta ja tuuppasin oven kiinni. Jason harppoi vierelleni ja tarrasi kädestäni. Yritin hymyillä, mutta huoneessani ollut poika karkoitti viimeisetkin hymyni rippeet.
Tivolin porteilla rouva Stewart odotti meitä. Muut olivat menneet jo sisälle. Jason puristi kättäni hellästi, kun Stewartin katse tavoitti meidät.
”Olisihan se pitänyt arvata! Aina myöhässä! Antaisin teille molemmille jälki-istuntoa, mutta se lienee turhaa näin viimeisenä päivänä!” Hän puhkui naama vihasta punaisena.
”Olen pahoillani, mutta matkalle tuli hieman mutkia ja...” Yritin selittää, mutta Stewart ei antanut minun jatkaa.
”Vai että mutkia? Millaisia tällä kertaa? Hyppäsikö taivaasta eteesi enkeli?” Hän nauroi ivallisesti, astui suoraan eteeni ja katsoi minua suoraan syvälle silmiin.
”Tavallaan.” Kuiskasin äänettömästi.
”Emily Bowen. Teillä ei ole varaa myöhästellä. Saanen muistuttaa, olette lähes reputtaneet historian kurssin, joten jos tahdotte minun olevan teille armollinen, älkää uhmatko käskyjäni.”
Sen sanottuaan Stewart kääntyi ja suuntasi tivoliin.
”Kokoonnumme kahdeltatoista ravintolan eteen. Älkää myöhästykö.” Hän huikkasi ennekuin katosi ihmisten sekaan.
Jason käänsi minut itseään vasten. Hän silitti varovasti hiuksiani ja suuteli kevyesti otsaani.
”Älä välitä. Stewart on hullu ämmä.”
”Tiedän. En vain ymmärrä miksi hän on aina minulle tuollainen. Hän ei sanonut sinulle mitään!”
Jason kohautti olkapäitään ja alkoi vetää minua kohti tivolia. Antauduin Jasonin vetoon ja kipitin hänen perässään.
Tunkeuduimme ihmisten joukkoon määränpäänämme selvästi maailmanpyörä. Tivoli oli täynnä ihmisiä, koska oli kaupungin kesäjuhla. Kesäjuhla tarkoitti vapaapäivää työläisille. Koko kaupunki oli täynnä tekemistä ja ohjelmaa koko päiväksi. Kaupunki tarjosi kouluille ilmaislippuja erilaisiin aktiviteetteihin. Meidän koulu päätti mennä tivoliin.
Tivoli oli kasattu suurelle aukiolle keskelle kaupunkia. Aukiolla järjestettiin aina kaikki kaupungin tapahtumat. Nyt sinne oli tuotu muutama laite ja pieniä kojuja. Osat kojuista oli varustettu erilaisilla peleillä ja toisissa myytiin ruokaa. Aukion oikeaan reunaan oli pystytetty muutama suuri teltta. Toinen teltta toimi ravintolana ja toisessa oli pienille lapsille suunnattu temppurata. Koko aukio oli koristeltu erilaisille valoilla. Vaikka oli päivä, valot näyttivät kauniilta.
Pysähdyimme maailmanpyörän eteen. Jason katsoi minua virnistäen.
”Mennäänkö?”
”Eikö voitaisi kierrellä hieman? Sitäpaitsi voimme tulla tänne illalla uudestaan, jolloin maailmanpyörästä on upeat näkymät.”
Jason näytti hieman pettyneeltä, mutta nyökkäsi kuitenkin ja suuntasi taas väkijoukkoon. Yritin pysyä Jasonin perässä. Ihmiset tuuppivat minua jokapuolelta, kun yritin kauhoa tietäni Jasonin perään. Samassa joku tönäisi minut kumoon. Ele oli niin nopea, etten kerennyt varautua. Rysähdin maahan oikea poski edellä. Makasin väkijoukon keskellä kylmä kivilaatta oikeaan poskeeni painautuneena. Eräs vanha mies tarjosi minulle ystävällisesti kättään, mutta kieltäydyin kohteliaasti ja kömmin itse pikaisesti ylös. Jason oli kadonnut.

#3

Olin aivan paniikissa. Kuka hän oli? Mitä hän teki huoneessani?

”Jason, Jason, JASON!”- karjuin juostessani portaita alas. Jalkani sotkeutuivat viimeisellä portaalla ja kompastuin. Kömmin ylös lattialta, vilkaisin yläkertaan ja lähdin vaeltamaan pitkin taloa, etsien äitiä. Olin juuri avaamassa äidin ja isän makuuhuoneen ovea, kun yläkerrasta kuului tömähdys. Minä hermostuin. Nyt saa riittää. Menin keittiöön, nappasin paistinpannun ja juoksin portaiden juureen. Kun lasken kolmeen, juoksen nopeasti  ylös huoneeseeni ja lyön pojalta tajun kankaalle. Yksi. Kaksi. Kolme. Nyt. Portaat ylös ja potkaisin oven auki, huoneessa ei ollutkaan hän. Kiljuin ja huidoin käsilläni kun sähähdin:

”Isä, mitä sinä oikein teet?! ”

”Samaa voisi kysyä sinulta” –Isä naurahti ja osoitti paistinpannua joka roikkui kädessäni.

”No ajattelin tässä lettuja ruveta paistamaan, mitäs luulet! Säikähdin kun joku täällä hiippailee yläkerrassa” –Sanoin ja loin vihaisen katseen häneen. Jatkoin:

”Eikö sinun pitänyt olla työmatkalla vielä loppuviikon? –Ihmettelin ja katseeni vaelteli huoneessa. Jokin oli pielessä. Lopulta katsoin isää, joka kaiveli vaaleanruskeaa salkkuaan. Isällä oli lyhyet mustat hiukset ja tummansiniset silmät. Hän oli hyvin ruskettunut. Olin perinyt isältäni hiukset, mustat ja paksut. Silmäni olivat äitini, vihreät kuin smaragdit. Isä nosti katseen ja hänen silmänsä loistivat:

”Sain vapaata, joten tulin etuajassa.” Nyökkäsin. Tunnistin tuon ilmeen, isä salasi jotakin.

Kuulin askeleet takanani ja tunnistin ne äidin omiksi. Äiti huhuili:

”Emilyy, kulta, laitoin laukun eteiseen et ole ottanut sitä, oletko huoneessasi?” Äiti raottaa ovea nähdäkseen huoneeseeni ja huomaa minut. ”Emily miksi kuppaat täällä?” Hän hiljenee huomatessaan isän ja katsoo häntä vieläkin kuin vastarakastunut ”James! Miten olet jo täällä?” Äiti kirmaa suoraan isän luokse, hyppää hänen syliinsä ja suukottaa. Isä halaa äitiä ja kuiskaa:

”Minulla oli ikävä sinua, Mary”
”Minullakin sinua James”

”Sain vapaata, joten tulin etuajassa”

Äiti irrottautui isän otteesta juuri sen verran että pystyi katsomaan häntä suoraan silmiin.

”Selvä, sehän on hienoa!” – Äiti hihkaisi. Ei voi olla totta. Miten äiti voi olla noin sinisilmäinen. Eikö hän huomaa, ettei tuo ollut koko totuus.

Äiti ja isä lähtivät alakertaa kohti, samalla höpöttäen säästä ja päivän ohjelmasta. Kuulin Jasonin vihaiset tööttäykset. Takaisin todellisuuteen.  Laukkuni odotti eteisessä. Riuhtaisin sen olalleni. Kun astuin ulos, tuuli pörrötti jo sotkuista nutturaani ja nosti vaarallisesti mekon helmaa. Se ei ollut paras vaihtoehto tänään. Jason näytti hermostuneelta, hän pyöritteli avaimia kädessään ja naputti sormellaan rattia. Tömähdin Bemarin istuimelle ja Jason kaasutti pihasta.

”Mikä voi kestää noin kauan? Olemme jo vartin myöhässä.” - Jason sanoi ja katsoi tiukasti tietä eteenpäin. Hän ajoi todella lujaa. Jason vaihtoi vaihteen. Katsoin hänen reittään, kun hän painoi kaasua. Käänsin pääni ja katsoin ikkunastani ulos.

”Minulla oli hiukan ylimääräisiä viivytyksiä” – sanoin.

”Millaisia?”

”Isä tuli kotiin”

”Eikö hänen pitänyt tulla myöhemmin?”

”Piti”

”Emily, onko kaikki hyvin? Jokin painaa sinua.” –Jason hidasti vauhtia, jotta voisi kääntää katseensa minuun. Hieroin käsivarttani. Käänsin katseeni Jasoniin ja otin päättäväisimmän ilmeeni.

”On, kaikki on hyvin.”

Kurkottauduin suutelemaan Jasonia hellästi. En aikonut kertoa Jasonille huoneessani olleesta pojasta. Halusin selvittää ensin mistä oli kyse. Ojensin kättäni ja käänsin radion päälle. Jason ojensi kättään ja tartuin siihen.

”Minä rakastan sinua”

”Minäkin sinua”

#2

Ajoimme pitkin rantakatua kohti keskustaa. Liu´utin sormenpäitäni pitkin ikkunan alareunaa ja katselin ohi vieriviä maisemia. Uni palasi mieleeni. Silmiini alkoi piirtyä kuva pojasta. Pojasta jolla oli pikimustat silmät. Silmät hehkuivat uhkaa, mutta jokin niissä sai mieleni rauhoittumaan.

”No, mitä mietit?” – Jason kysyi.                                                                                                          

Hätkähdin hereille haaveistani.

”En mitään. Minne meidän piti mennä?” – Sopersin ja yritin vaihtaa puheenaihetta.

Jason vaihtoi vaihdetta ja suuntasi moottoritielle. Hän laski kätensä reidelleni ja katsahti minuun päin pikaisesti.

”Eikö rouva Stewart sanonut, että kaikkien piti tulla kymmeneksi tivolin eteen.” – Jason vastasi ja katsoi minua uudelleen hieman huolestuneen näköisesti, ”Onko kaikki varmasti hyvin?” hän lisäsi. Samalla hän vilkaisi kelloa joka kertoi meillä olevan vielä 10 minuuttia aikaa.

Käännyin katsomaan häntä ja nyökkäsin vastaukseksi. Yritin kurottaa laukkuani jalkatilasta jonne olin sen laskenut. Sormeni hapuilivat vain ilmaa.

”Jason! Laukkuni jäi! Meidän on pakko hakea se!” – huudahdin.

”Voi helvetti. Me myöhästytään! Stewart  tappaa meidät.” – Jason vastasi hieman hermostuneesti, mutta käänsi kuitenkin Bemarinsa seuraavasta rampista ylös.

Rouva Stewart vihasi minua muutenkin, joten yksi myöhästyminen ei minua enää haitannut. Stewart oli historian opettajani, eikä historia ollut mitään vahvinta osaamisaluettani. Olin reputtanut lähestulkoon kaikki historian tentit.

”Saanko soittaa puhelimellasi äidille? Hän voisi tuoda laukkuni ovelle. Emme ehkä myöhästyisi niin paljon.” – Kysyin ja katsoin varovasti Jasoniin.

Jason kaivoi kännykkänsä taskustaan ja laski sen käteeni. Avasin lukituksen ja huomasin uuden viestin tulleen. Viestin Juliettalta. Kuka Julietta oli? Uteliaisuuteni heräsi ja minun oli pakko katsoa viesti.

Asia hoidettu.

Asia hoidettu? Mitä se muka tarkoitti? Siirryin kuitenkin kiltisti luetteloon ja valitsin äidin numeron. Selitin pikaisesti äidille asian ja tökkäsin kännykän takaisin Jasonille.

Kaarroimme pihaan. Avasin turvävyön pikaisesti ja ponkaisin ulos autosta.

”Odota tässä, tulen pian.” – huikkasin vielä Jasonille.

Huomasin ulko-ovemme olevan raollaan. Äiti ei koskaan jättänyt ovea auki. Varsinkaan silloin kun isä oli työmatkalla.

”Äiti? Äiti?! Onko täällä ketään.” – huhuilin.

Vastausta ei kuulunut. Kävelin hiljaa ensin keittiöön ja sitten olohuoneeseen. Talo oli tyhjä. Samassa yläkerrassa lattia narahti. Jähmetyin paikalleni.

”Jason? Oletko se sinä?!” – huusin ja kävelin portaiden juureen.

En tosiaankaan ollut mikään kiljuva pikkutyttö. Halusin ottaa selvää mistä narahdus oli peräisin. Kävelin päättäväisesti oveni taakse. Narahdus kuului uudelleen. Otin oven vieressä olevalta pikkupöydältä äidin Thaimaasta tuoman minipatsaan käteeni ja riuhtaisin oven auki. Silmäni osuivat suoraan parvekkeen ovelle. Ovella seisoi poika. Pojalla oli mustat tiukat farkut ja valkoinen t-paita, jonka päällä oli musta nahkatakki. Nahkatakin huppu oli vedetty syvälle päähän. Jalassa hänellä oli mustat risat tennarit. Poika huomasi minut. Katsoin häntä suoraan silmiin. Hänellä oli pikimustat silmät. Minipatsas tipahti lattialle ja vieri sänkyni alle. Poika virnisti. Hän näytti tutulta, en vain tiedä miksi.

”Tuollako meinasit puolustautua?”- hän naurahti, kun seurasi katseellaan patsasta. Ääneni särähti kun huusin hänelle:

”Siis en minä.. tai siis se oli ensimmäinen asia minkä löysin ja miltä minun pitäisi puolustautua?” katsoin häntä vielä hetken ja jatkoin:

 ”Hei! Kuka helvetti sinä olet!? Mitä teet minun huoneessani?!”

Poika hymyili seksikkäästi ja katosi parvekkeen ovesta. Juoksin ovelle ja yritin etsiä katseellani häntä. Hän oli poissa.

#1

Kävelin hitaasti eteenpäin. Allani oleva polku kapeni ja pimeys kasvoi ympärilläni. Olin metsässä. Päälläni oli ainoastaan valkoinen silkkimekko. Tuntui kuin tuuli olisi näyttänyt minulle tietä. En nähnyt eteeni. Samassa mekkoni tarttui johonkin, jonka seurauksena kaaduin maahan. Nostin katseeni ja siinä hän taas oli. En nähnyt kasvoja. Ainoastaan kirkas valo puki häntä, joten yksityiskohdat oli vaikea erottaa. Nousin hitaasti ylös. Kurotin käteni kohti hänen kasvojaan. Ja niin kuin joka helvetin kerta, hän oli poissa.

”Emily herää! Jason tuli!” – kuulin äitini huutavan. Nousin hitaasti istumaan. Tiesin että minulla oli vielä aikaa laittaa itseni kuntoon, sillä äiti tarjoaisi lempipojalleen teetä, niin kuin aina. Pitkät mustat hiukseni olivat liimautuneet selkääni. Oloni oli tukala. Näin samaa unta jo toista viikkoa. Halusin tietää mitä uni merkitsi, mutta joka kerta se päättyi samaan kohtaan. Kohtaan jossa hän katosi. Nousin ylös sängystä ja kävelin peilin eteen. Katsoin itseäni, oli jo syksy, mutta rusketukseni alkoi vasta näkyä. En pitänyt vartalostani, vaikka en ollutkaan mikään lihava, en vain pitänyt siitä. Jalkani olivat melko lihaksikkaat intohimoni surffauksen ansiosta.  Katsoin surfilautaani ja pystyin jo haistamaan meren suolaisen tuoksun ja tuntea tuulen viileyden vasten kasvojani. Uppouduin haaveisiini enkä huomannut Jasonin tulleen viereeni. Havahduin kun hän otti minua kädestä ja veti itseään vasten. Jason oli pitkä ja erittäin komea, hänellä oli täydellisen sotkuiset vaaleat hiukset ja lihaksikkaat käsivarret. Päällään farkkusortsit ja valkoinen T-paita. Katsoin hänen luonnottoman sinisiin silmiin jotka syvenivät mitä lähemmäs pupillia mentiin. Rakastin noita silmiä. Rakastin tätä poikaa. Jason silitteli hiuksiani ja veti minua lähemmäs. Hän suuteli hellästi otsaani ja liu`utti huulensa alas huulilleni. Antauduin siihen tunteeseen ja uni pyyhkiytyi heti mielestäni. Jason kaappasi minut syliinsä ja laski sängylleni.

”Jason ei, äiti on kotona. Sitä paitsi meillä ei ole hirveästi aikaa.” – yritin sanoa suudelmien välissä.

”Totta.” – Jason sanoi virnistäen ja nousi päältäni.

Kömmin ylös ja suuntasin vaatekaapille. Pujotin päälleni lempimekkoni. Kipitin kylpyhuoneeseen. Laitoin hiukseni sottaiselle nutturalle ja sipäisin huuliini punaa. Katsoin vielä lähtiessäni kylpyhuoneen peiliin.

”Oletko jo valmis?” – Jason kysyi ja kurkisti kylpyhuoneeseen.

Käännyin ympäri ja nyökkäsin vastaukseksi. Jason tarttui käteeni ja menimme alakertaan. Äiti kuunteli musiikkia ja pyörähteli sen tahtiin. Äidillä oli pitkät oranssit kiharat hiukset ja pisamia kasvoissaan. Päällään hänellä keltainen hellemekko jossa oli kukkia. Äiti rakasti niitä. Huomasin pöydällä uusia kukkia ja katsahdin Jasoniin. Hän nyökkäsi. Äiti huomasi meidät, lopetti tanssahtelun ja hymy levisi hänen kasvoilleen:

”Oi sieltähän ne söpöläiset tulee! Jason, haluaisitko vielä lättyjä ja lisää teetä? Vai haluaisitko palan piirakkaa? Tai vaikka kaksi?”

”ÄITI, meillä on kiire” – huudahdin ja lähdin eteiseen. Heitin farkkutakin päälleni ja sujautin balleriinat jalkaan. Jason jäi juttelemaan äidille. Avasin oven ja kevätaurinko lämmitti heti poskiani. Näin Jasonin mustan Bemarin ja suuntasin sen luokse. Nojailin hetken sitä vasten ja nautin auringosta, kunnes Jason vihdoin saapui . Löin häntä leikkisästi mahaan ja tunsin hänen lihaksensa. Hän nappasi minut syleilyynsä ja suuteli kaulaani.

”Kulta, meillä on jo kiire”- Jason hymähti ja avasi auton ovet.

Hyppäsin pelkääjänpaikalle. Aloin kiskoa turvavyötä ja Jason nauroi minulle. Näytin hänelle kieltä. Jason nosti kytkintä.